Yliopiston farmasiakunnan Savujuhla lähenee ja on aika julistaa Farenta-stipendi hakuun. Tutustu liitteeseen ja toimi! Lue myös viime vuoden stipendin saaneen Anttoni Palmin ajatuksia alta.
Anttoni & ajatuksia vaihtoehtoisesta kulkutiestä
Uralla, harrastuksissa, tieteessä ja taiteessa voi menestyä kahdella tavalla. Tekemällä jotain kokonaan uutta tai jotain vanhaa paremmin kuin muut. Tuntien oman työmoraalini tiedän, ettei jälkimmäisen yrittämisessä olisi mitään järkeä. Vaihtoehdoksi on jäänyt ainoastaan uusien ideoiden ja erilaisen ammatillisen identiteetin kehittäminen. Monet työnantajat (ja ennen kaikkea valtiovalta) katsovat hyvinkin karsaasti sitä, että haahuilee yliopistolla, suorittaa opintoja kolmesta eri aineesta ja käyttää valveillaoloaikansa näennäisesti hyödyttömiin toimiin. Tämä ei ole maksettu mainos, mutta Farenta taitaa tehdä poikkeuksen. Heillä on ymmärretty, että työelämässä menestyminen on suureksi osaksi kiinni siitä, kuinka tehokkaasti pystyy verkostoitumaan ja saamaan nimeään esille alan eri sektoreilla.
Opintomene(s)tykseni ei ole sitä luokkaa, että voisin hakea yhtä ainoaa “normaalia” stipendiä. Anoin Farentan stipendiä kahdesta eri syystä. Ensimmäinen syy oli se, että pystyin pitkän järjestötaustani ansiosta, ja toinen se, etten ollut koskaan aiemmin nähnyt yhtä selkeää hyväksyntää asioiden vaihtoehtoiselle suorittamismallille. Jos ihan rehellisiä ollaan, haluan mieluummin lähteä työelämään puhelin täynnä numeroita, joihin voin soittaa tarvitessani tietoja tai palveluksia, kuin paperin kanssa, joka on kyllä täynnä viitosia, mutta jota kukaan ei koskaan tule näkemään. Farentan stipendi on oiva esimerkki siitä, että joskus asiat voi tehdä toisellakin tavalla.